tiistai 8. syyskuuta 2015

8.9.2015 Tampere

Viransijaisuus Tampereen Yhteiskoulun erityistaidon lukiossa näyttämöaineiden opettajana jatkui elokuussa 2015. Toinen alkava vuosi on ollut yhtä antoisa ja kiinnostava kuin mennyt vuosi. Oppilaiden luova mieli, mielikuvitus, uskomaton kyky loihtia tyhjästä näkyvää, taito ongelmanratkaisuun, kyky tehdä ryhmässä yhteisiä päätöksiä ja suunitella yhdessä esityksellisiä kokonaisuuksia, on aina yhtä hämmentävää.
Luovuutta on paljon ja olen erityisen iloinen siitä, että Suomessa on mahdollisuus opiskella luovia aineita edelleen.

Näistä luovista ihmisistä ei ollenkaan tule taideaineiden ammattilaisia. Luovien aineiden kautta on mahdollisuus oppia  paljon erityistaitoja joita tarvitaan missä tahansa työssä ja työyhteisössä. Näillä tunneilla unohdetaan teoriat  ja annetaan omalle rajattomalle mielikuvitukselle tila. Annetaan se myös toiselle ja toisille ja tehdään yhdessä esityksiä yhteisistä mielikuvitusmaailmoista. Usein tarinoissa  näkyy myös jotain ajastamme ja kysymyksiä, joita he pohtivat omassa elämässään juuri nyt. Esitys tai kuva tai kertomus, antaa nuorelle ihmiselle mahdollisuuden puhua /esittää juuri niitä sisäisiä ajatuksia, joiden keskellä he ovat.
Oppilaat eniten aina toivovat oppivansa rohkeutta, itsevarmuutta ja heittäytymistä. Tätä kaikkea he oppivat, kuin huomaamattaan.

Viransijausuus TYKissä päättyy helmikuussa 2016. Tämän jälkeen siirryn taas omalle alueelleni, näyttelemään. Se tuntuu oikein kivalta taas. Se on sitä omintani ja on kiva päästä taas tekemään sitä, mistä lapsesta asti aina haaveili. Kertoa tarinoita ihmisistä. Kertoa esittämällä.

Marraskuussa Tampereelle  tulee ensi-iltaan musiikillinen ravintolateatteriesitys "Vispilänkauppaa kolmelle".
Siitä lisää ihan pian.